Tavoitteeni jousiammunnassa

Tavoitteenani jousiammunnassa on nousta kansallisella tasolla kärkiampujien joukkoon ja sitä kautta kansainvälisellä tasolla jousiammunnan huippuampujaksi. Tärkein tavoitteeni on nostaa tulostasoni vuodelle 2011 sellaiselle tasolle että olympiapaikan saaminen Lontoon kisoista on mahdollista. Lontoon olympialaisissa tavoitteenani on päästä pistesijoille.

Kauden 2008-2009 analyysi

Talvikausi meni siinä mielessä hyvin että onnistuin osallistumaan niihin kilpailuihin jotka olin suunitellutkin käyväni eli F2F Tournament Amsterdamissa tuli käytyä ja tulostaso kilpailuissa oli jotakuinkin sitä luokkaa mihin tähtäsin. Puolan sisä-MM:issä tulostasoni oli myöskin sillä tasolla mihin tuolla hetkellä pystyin ampumaan. Ilves Cup 2009 Indoor meni alkukilpailun osalta loistavasti, pudotuksissa sitten hieman haparointia. Genesiksen kilpailun Luulajassa menivät hieman penkin alle, välinepuolella oli hieman ongelmia.

Sisä-SM:ien henkilökohtainen tulostaso jäi hieman tavoitteesta joka näkyi myös sijoituksessa mutta sitä paikkasi mukavasti joukkuekulta.

Yleisesti sisäkauden tulostason osalta sain parannettua ennätystäni melkoisesti mutta yleinen tulostaso heilahteli hieman liikaa.

2009 ulkokauden osalta osallistuin kahteen maailmancupin osakilpailuun. Ensimmäinen Kroatiassa ja toinen Shanghaissa. Molemmissa osakilpailuissa sain parannettua sijoitustani aikaisemmista WC kilpailuista. Tulostavoite 1300 FITA-kierroksella jäi harmittavan vähän vajaaksi, vain 9 pistettä puutetta tavoitteesta. 70m kierroksen ennätystäni sensijaan paransin roimasti pisteisiin 661 jolla ylitin myös reippaasti kaudelle asettamani tavoitteen kyseiseltä matkalta.

Ulko-SM:t menivat hieman toisin päin kuin sisä-SM:t. Onnistuin ampumaan melko kovasta tuulesta huolimatta tasaisen karsintakilpailun sekä pudotukset joiden kautta finaaliin ja hopealle. Joukkuekilpailussa sen sijaan putosimme ennen semifinaaleja.

Kauden päätteeksi ammuttu SE 900-kierroksen 40m matkalta myös lämmitti mieltä.

Kausi oli kaikenkaikkiaan hyvä. Rikoin useita henkilökohtaisia ennätyksiä ja mukaan mahtui myös yksi Suomenennätys. Tulostason heilahtelussa olisi tosin ollut huomattavasti parannettavaa mutta onnistuin puristamaan parhaani kasaan tärkeissä kilpailuissa joka kuitenkin on se merkitsevä asia.

Kausi 2008-2009

Talvikauden 2008-2009 tavoitteina ovat osallistuminen vähintään kahteen kansainväliseen kilpailuun joista ensimmäisenä on F2F tournament Amsterdamissa joulukuussa. Toinen kansainvälinen kilpailutavoite on päästä ampumaan kansallisten karsintojen kautta Halli-MM:iin Puolan Rzeszow:iin ja siellä yltää toiselle ottelukierrokselle. Lisäksi tarkoituksena on osallistua Eestissä Ilves Cup 2009 Indoor kilpailuun sekä Ruotsissa Genesis Golden Arrow sisä-FITA kilpailuun + Genesis Silver Arrow sisä-70m kilpailuun. World Cup:in osalta tarkoitus on osallistua Porecin osakilpailuun.

Kansallisissa kisoissa talvikaudella on päästä mitaleille Halli-SM:issä. Tulospuolella pitää saada tulokset 18m 60 nuolen kierroksella 570 pisteen paremmalle puolelle lähelle 580:tä.

2009 kesäkaudella tavoitteena on 1300 FITA kierroksen tuloksen ampuminen sekä 650 rajan rikkominen Olympic Roundilla. Tämän kehityksen kautta Kenttä-SM:issä mitalisija.

Pidempiaikainen tavoite on ampua Lontoon Olympialaisissa ja vieläpä pärjätä.