• Tue urheilijaa
  • Viimeisimmät uutiset

    Tervetuloa sivuilleni.

    Päivitän sivuilleni tarkempaa tietoa kilpailukauden kulusta. Juttua harjoittelusta löytyy edelleen blogin puolelta Aki's Archery.

    MM Karsinta - Eerikkilä - 2. päivä

    Tänään ammuttiin toinen ensimmäisen MM-karsinnan toinen FITA kierros.

    Lähtökohdat karsinnalle olivat melko hyvät eilisen yli 1300 tuloksen pohjalta ja lähdin tämänpäiväiseen kisaan melko luottavaisin mielin.

    Ysikymppiä lähti kulkemaan hieman alavireisemmin kuin eilen mutta sain kuitenkin juonesta kiinni jossain vaiheessa enkä jäänyt eilisen tuloksesta kuin kolme pistettä. Pientä epävarmuutta aiheutti myös aikaisemmin ysikympillä huomattu efekti jossa jostain syystä putkityöskentely nasahtaa seiskakympin työskentelyyn ja tavallaan tuomitsen pienet virheet taululla paljon suurempina kuin ne oikeasti ovat ottaen huomioon että kyseessä on 90m matka. Sain tuonkin kuitenkin melko hyvin hallintaan.

    70m oli hieman hankalampi kuin eilen. Onnistuin vetelemään melko monia osumia yläoikealle kasin-seiskan maisemille joka söi tulosta hieman. Toisaalta tuon alueen osumista tulikin sitten lopulta päivän trendi jota en oikein saanut katkaistua kuin vasta kolmenkympin puolivälissä. Pisteet jäivät tosiaan eilisestä kahdeksan pistettä mutta toisaalta eilinen seiskakymppiä olikin melko hyvin onnistunut matka.

    Viidenkympin alkaessa homma levisi jälleen käsiin. Ensinnäkin lounaan jälkeisissä kahdessa harjoitussarjassa jousi piti todella kovaa räminää laukaisussa ja nuolet menivät minne sattui joka teki olon todella epävarmaksi. Ruuvailin tähtäimestä kelkan kiristysruuveja hieman kireämmälle ja ääni tasoittui mutta fiilin oli jotenkin todella epävarma ja se näkyikin sitten taululla ja melko kaamealla tavalla. Ammuskelin viittäkymppiä aivan ympäri taulua. Jos sain jotain nippua aikaseksi niin se oli aivan eri puolella taulua kuin missä se edellisellä sarjalla oli ollut. Puoleen väliin mennessä alkoi elohopea nousta hyvinkin lähelle tappia enkä saanut rauhoitettua tilannetta millään tavalla vaikka kaikkea mahdollista yritinkin. Pisteet viidestäkympistä jäivät eilisestä, joka oli jo melkoinen floppi, hurjat yksitoista pistettä jolla annoin muille kisailijoille eteen jo aikaisempiin FITA kierroksiin verrattuna jotakuinkin parisenkymmentä pistettä.

    Kolmenkympin parilla ensimmäisellä sarjalla oli vielä päällä ylimääräistä angstia viidestäkympistä ja ammuin ne melko heikoilla pisteillä. Sain kuitenkin jälleen rauhoitettua tilanteen ja pääsin ampumaan perusammunnalla 58-59 pisteen sarjoja. Loppu kolmestakympistä kulko melko omalla painollaan. Loppua kohden alkoi lihaksissa tuntumaan hieman enemmän väsymistä joka pääosin kertoi siitä miten kovan taistelun kävin läpi viideltäkympiltä. Sain vihdoin viimein parannettua kolmenkympin tulosta eilisestä kolmella pisteellä.

    Koko kierroksesta siis kasaan vain 1293 pistettä. Tulos olisi ollut melko hyvin linjassa eilisen kanssa ilman viidenkympin totaalista lahoamista. Kokonaispisteet karsintakilpailusta olivat siis FITA-2 kierrokselta (tuplafita) 2605, jolla päädyin karsinnan tuloslistalla toiseksi ja sain varmistettua itselleni paikan toiseen karsintaan Turkin Antalyan Euroopan GP kisaan ensi kuun puolessa välissä.

    Tästä karsinnasta menivät minun lisäkseni eteenpäin kisan voittaja Antti Tekoniemi, Matti Hatava, Petri Vainionpää ja Antti Mansukoski.

    Seuraava tärkeä asia joka täytyy ratkaista mahdollisimman nopeasti on tuo viidenkympin uuden spottitaulun tähtäysongelma. En saa tällä hetkellä mitään tolkkua siitä missä päin taulua tähtäin leijailee ja se aiheuttaa tolkuttomia ongelmia ja menetän kisassa helposti 20-30 pistettä tuolla matkalla.

    Kokonaiskilpailun tulokset ovat luettavissa osoitteessa: http://www.jousiampujainliitto.fi/www/kilpailut2011/mm_karsinta_eerikkila_2011.pdf

    Kuvia tämän päivän kisasta löytyy Rantasen Timpan galleriasta osoitteesta: http://timppa.kuvat.fi/kuvat/mm_karsinta_eerikkila/06032011/

    MM Karsinta - Eerikkilä - 1. päivät

    Tänä viikonloppuna ammutaan Eerikkilän urheiluopistolla miesten tähtäinjousen MM-karsinta. Karsinnassa ammuntaan tupla-FITA, eli lauantaina ja sunnuntaina omat 144 nuolen FITA kierroksensa. Mukana karsimassa on kahdeksan ampujaa joista kolme putoaa ulos tämän karsintaportaan päätyttyä ja viisi jatkaa seuraavalle portaalle ampumaan viimeistä karsintaa Turkin Euro-GP kisan yhteydessä.

    Ajelin paikalle jo perjantai-iltana ja kerkesin vetämään parin tunnin treenin sapuskan jälkeen. Ammunta perjantain treeneissä oli hieman häilyvää ja varsinkin viidenkympin ammunta oli uuden spottitaulun takia hieman ongelmallista tähtäinkuvan erilaisuuden takia. Olin kyllä harjoitellut kyseiseen tauluun mutta rutiinia ammuntaan ei vielä päässyt syntymään.

    Tänään lauantaina ammuimme karsinnan ensimmäisen FITA kierroksen. Lämmittelyammunta ysikympistä lähti liikkeelle ihan mukavasti ja kisanuolten alkaessa tahti pysyi suunilleen samana. Ysikympille mahtui oikeastaan kokonaisuudessaan oikein hyvää ammuntaa ja sainkin pisteitä kasaan 309 pistettä joka oli tässä vaiheessa kautta oikein mukava tulos ottaen huomioon miten vähän minulla on mahdollisuus harjoitella kyseistä matkaa Helsingissä.

    Seiskakymppiä lähti käyntiin melko samaan tahtiin kuin ysikymppiä mutta mukaan mahtui muutama nappisarja enemmän joka nosti pisteitä melko mukavasti. Sain seiskakympiltä kasaan maireat 337 pistettä jonka turvin pamautin kilpailun kärkeen.

    Seiskakympin jälkeen kävimme lounaalla ja kerkesin hieman löhöilläkin sapuskan päälle ja fiilikset viidenkympin koitokseen olivat ihan hyvät. Viisikymppiä alkoi todella alavireisenä. Minulla on todella suuria ongelmia tähtäinkuvan kanssa uuden spottitaulun kanssa joka aiheuttaa aivan liikaa mikrotähtäämistä ja epävarmuutta suoritukseen. Jossain puolivälin tienoilla hommaan löytyi jonkinlaista tolkkua. Ei kuitenkaan aivan tarpeeksi koska pisteet jäivät alun räpellyksen takia vain 323 pisteeseen. Olin kuitenkin vielä kisan johdossa parin pisteen turvin.

    Kolmekymppiä alkoi mukavasti 59 ja 58 sarjoilla mutta kolmannella sarjalla iski ilmeisesti yliyrittäminen päälle ja röllähdin melkoisesti. Tuon jälkeen ammunt aoli melko on/off tyyppistä. Joko niputti kipeän hyvin tai sitten nuolet olivat ympäri keltaista ja välillä punaisellakin. Taistelin kuitenkin kolmenkympin koitoksen loppuun kasaten pisteitä vain 343 pistettä. Tuo alavireinen kolmekymppinen päästi Tekoniemen Antin kilpailun johtoon seitsemän pisteen turvin. Kilpailun kolmanneksi päätyi Matti Hatava pisteillä 1288.

    Sinänsä kilpailu meni putkeen että rikoin tänään kaikki matkaennätykseni sekä kokonais FITA kierroksen ennätykseni sisällä ammuttuna.

    Tänään on luvassa sapuskaa ja saunaa sekä kunnon yöunet. Huomenna jatkamme karsintaa jälleen aamusta uuden FITA kierroksen tiimoilta.

    Ensimmäisen päivän tulokset löytyvät osoitteesta http://www.jousiampujainliitto.fi/www/kilpailut2011/mm_karsinta_eerikkila_2011.pdf

    Timo Rantasen ottamia kuvia kilpailun ensimmäisestä päivästä löytyy osoitteesta http://timppa.kuvat.fi/kuvat/mm_karsinta_eerikkila/05032011/

    Face2Face (A2A) - Virrat

    Viime viikonloppuna ammuttiin Virroilla ensimmäistä kertaa Suomessa Face2Face tyylinen otteluturnaus. Kilpailu oli siinä mielessä ainutlaatuinen että kaikki eri luokat ampuivat samassa sarjassa ja tulosta yritettiin kompensoida pienentämällä tarkempien jousiluokkien osuma-aluetta ja toisaalta suurentamalla vähemmän tarkempien luokkien aluetta.

    Ennen kilpailua lämmittelin hallin alakerrassa noin 30 laukauksen ajan. Ammunta tuntui olevan hieman on/off tyyppistä eli välillä osui todella hyvin ja välillä homma lähti lapasista. Koska päivästä oli luvassa pitkä, en kuitenkaan lähtenyt ampumaan itseäni piippuun harjoituksissa.

    Kilpailu alkoi hieman tukkoisella ammunnalla enkä saanut oikein tuntumaa hallin valaistukseen. Hämäryydestä johtuen oli todella hankalaa löytää jännettä linjaukseen ja tähtäinrengas näytti häviävän aika tehokkaasti tauluun joten tähtäys oli lähinnä pientä tähtäimen heiluttelua koska liikkeessä olevalla tähtäimellä sentään näki missä päin taulua tähtäin liikkui. Kun tähtäin pysähtyi, hävisi se näkyvistä. Ensimmäisestä otteluerästä hieman alavireistä tulosta. Vain 559 pistettä kasaan joka olisi keskiarvoisesti ollut normaalilla osuma-alueella noin 574 pistettä. Pääsin kuitenkin ensimmäisestä erästä jatkoon kahdeksan ottelupisteen voimin.

    Toinen ottelukierros oli hieman parempi. Sain asennosta ja suorituksesta hieman paremmin kiinni ja ammuntarytmikin oli parempi. Ensimmäinen matsi oli vielä hieman tukkoista Rekoa vastaan mutta Ylipelkosen Nikoa vastaan onnistuin täydellisesti tuloksella 120 pistettä. Tuo oli myöskin uusi kahdentoista nuolen otteluennätykseni ja oikeastaan koko kilpailun kohokohta osaltani. Loppu ottelukierros meni ihan mukavaa tahtia ja kierroksen lopputulos olikin jo 576 joka normaalilla osuma-alueella olisi antanut noin 591 pistettä. Jälleen jatkoon yhdeksällä ottelupisteellä. Tällä kierroksella jouduin antamaan siimaa ainoastaan seurakaverille Juhana Rüsterille ampuessamme tasatuloksen 114 pistettä. Juhanalta kyllä todella hyvää ammuntaa tuossa matsissa.

    Kolmannelle ottelukierrokselle tultaessa alkoivat paikat olemaan hieman jumissa tiiviistä tahdista johtuen ja ammunta alkoi vaihteeksi melko jähmeänä. Sain klaarattua ensimmäisen matsin vielä kohtalaisella tuloksella 115 pistettä sekä toisen pisteillä 114. Laskusuhdanne alkoi näkyä kuitenkin jo kolmannessa matsissa Vainionpään Petriä vastaan jossa ammuin vain 112 pistettä todella pahoilla virheillä, mutta jonka kuitenkin voitin. Neljäs matsi jäi jälleen 112 pisteeseen Järvenpään Markon ampuessa nätit 119 pistettä tauluun. Kierroksen viimeinen matsi olikin sitten isäntäseuran Aulis Humalajokea vastaan jossa sitten puhti loppui täysin. Yritin saada jonkinlaista ammuntaa aikaseksi nopeuttamalla suoritusta mutta vaikutus oli päinvastainen ja homma levisi käsiin. Pisteitä vain 109 pistettä Auliksen ampuessa 117 pistettä, sinetöiden minut ulos finaaleista. Viimeisen kierroksen pisteet vain 562 pistettä joka antaisi normilaskulla about 577 pistettä tauluun.

    Vaikka jäinkin ulos finaaleista tällä kertaa, oli kilpailu jälleen aivan mahtava kokemus. Tällaisen ottelukisan ampuminen valmistaa huomattavasti paremmin arvokisoihin kuin pelkän alkukilpailun 60 nuolen ampuminen. Nopeampi ammuntarytmi sekä jatkuvat ottelut pakottavat keskittymään paremmin oman pään hallintaan sekä antavat muutenkin enemmän "kiksiä" kisaan.

    Kilpailun osuma-alueet olivat mielestäni realistisesti määritelty koska selvästi kilpailun alkupäässä oli havaittavissa kärkipään ampujien ampuvan suunilleen samoja pisteitä luokasta riippumatta. Tosin selvää notkahdusta alkoi näkyä loppua kohden vastakaariluokissa. Voi tietty olla että parin sadan nuolen ollessa alla, on taljalla helpompi tehdä vielä hyviä suorituksia kevennyksen takia kuin vastakaarella jossa kaikki jousen voima on koko tähtäyksen ajan sormilla.

    Ehkä ainoita kehittämisen tarpeita kyseisessä kisassa olisi se että hallin valaistusta hieman parannettaisiin. Melko monella ampujalla, minut mukaanlukien, oli ongelmia hämäryyden suhteen. Samoin varsinaista tosiaikaista tulostilannetta ei ollut näkyvissä ottelukierrosten välillä missään joten oli hieman epäselvää kuka oli jatkossa ja millä pisteillä.

    Tiltu-Star - 18m

    Eilen ammuttiin Iiitin Jousiampujien ja Kymen Jousen yhdessä järjestämä 18m kilpailu.

    Kisapaikalla hyvissä ajoin ennen kisan alkua joka antoi aikaa laitaa kamat kasaan ja jutella muiden kisailijoiden kanssa ennen harjoitusammunnan alkua.

    Harjoitusammunnassa oli havaittavissa hienoista jähmeyttä suorituksessa. Normaalisti olen pitänyt kevyen treenipäivän tai sitten välipäivän ennen kisoja mutta perjantaina ammuin päivän aikana jotakuinkin 250 laukausta kartoittaen nuolten osumakuvioita. Sen tuntui myös sitten lauantain ammunnassa. Sain kuitenkin mielestäni jotakuinkin kiinni oikeasta suorituksesta lämmittelyn aikana.

    Ensimmäinen puolistko lähti käyntiin hieman vaisuhkosti. Ammuin toiseen sarjaan kasin ja neljänteen sarjaan ysibingon. Suoritukset olivat todella väkinäisiä enkä mielestäni päässyt niin hyvään linjaan kuin olisin halunnut. Tuon takia ammunta oli lähinnä vääntämistä ja pakottamista joka näkyi tuloksessa. Ensimmäiseltä puoliskolta kasaan 287 pistettä.

    Toinen puolistko alkoi hieman patemmin ja ainoat heikot sarjat olivatkin kuudes ja yhdeksäs joihin ammuin 28 pistettä.Ammunta oli paljon rennompaa koska linjat meinivät heittämällä kohdalleen. Ainoa muutos mitä tein, oli siirtyminen viivalla hieman taaksepäin jolloin jäi vähän enemmän tilaa hakea oikeaa linjaa. Selkä ja niska olivat kyllä jo tuossa vaiheessa melko jumissa. Pari kertaa sarjojen välillä penkillä istuessa näkyi hieman tähtiäkin näkökentässä, sen verran kirrasi lihakset kiinni. Toiselta puoliskolta pisteitä kasaan hieman paremmin eli 292 pistettä joka antoi alkukisan lopputulokseksi 579 pistettä joka oli mielestäni ihan hyvin vedetty ottaen huomioon ensimmäisen puolisko jähmeyden sekä muutenkin lihasten jumittamisen. Toisena alkukisan lopputuloksissa oli Hatavan matti, vain pisteen päässä minusta joten otteluista oli luvassa mielenkiintoinen kokemus.

    Ensimmäisessä ottelussa sain vastaan Santeri Roivaksen jota vastaan onnistuin mukavasti vetäen voiton vain yhdellä ysillä. Toisessa ottelussa vastaani tuli Simo Oikarinen jolle jouduin antamaan yhden tasapelin mutta sain kuitenkin ammunnan kulkemaan melko normilinjaa läpi ottelun joten voitto toisesta ottelusta 7-1. Kolmannessa ottelussa otteluparinani olikin sitten oman seuran juniori Werner Gross joka on paukutellut hallillamme viimeaikoina melkoisen hyviä tuloksia tauluun. Wernerin kanssa vedettiin alkuun pari tasapeliä jonka jälkeen sain koneen jälleen käyntiin ja vein ottelusta voiton pisteillä 6-2. Wernerin ammunnasta kyllä näki että kaveri oli tosissaan liikkeellä ja pudotessaan minua vastaan ammutusta ottelusta pronssiotteluun, tulisi hän mitä todennäköisemmin olemaan vahva pronssimitalisuosikki.

    Kultaottelussa olimme sitten Hatavan Matin kanssa vastakkain. Täytyy myöntää ettei kumpikaan meistä ampunut kultaottelussa välttämättä parasta ammuntaansa, kolme ensimmäistä sarjaa vedimem tasapisteilä melko huonoilla tuloksilla ja osumilla. Sain kuitenkin itseäni niskasta kiinni toiseksiviimeiseen sarjaan johon ammuin kymppibingon ja toisaalta viimeisessä sarjassa Matin lipsauttaessa nuolensa melko kauaksi keskustasta, sain anteeksi ampumani heikkovireisen sarja, jonka johdosta kilpailun voitto lohkesi minulle ottelupisteillä 7-3.

    Kilpailu oli kokonaisuudessaan melkoista vuoristorataa. Ensimmäinen puolisko aivan tolkutonta vääntämistä ja toisaalta toinen puolisko sitten rennompaa hyvin osuvaa ammuntaa. Muut ottelut paitsi kiltaottelu, menivät aika omalla painollaan mutta kultamatsissa sitten pamahti jostain päälle hieman liian kova kisajännitys jota en pystynyt hallitsemaan niin hyvin kuin olisin halunnut.

    Kisasta jäi kuitenkin hyvä maku suuhun. Järjestelyt olivat onnistuneet ja varsinkin tykillä kankaalle heijastettu "melkein livescore" toi oman elementtinsä kilpailuun. Samoin Enskan hoitama kuulutus kisan aikana sopi kisaan kuin nenä päähän. Kuulutukset saisivat olla joka kisassa, muuten varsinkin alkukisa menee melko melankoliseksi puurtamiseksi eikä yleisökään oikein mistään saa mitään selvää ilman kuulutuksia. Kaikenkaikkiaan hieno järjestelysuoritus Iitin Jousiampujilta ja Kymen Jouselta.

    Tapanilan Erä - 18m

    Tapanilan Erä 18m

    Tänään ammuttiin Tapanilan Erän järjestämä 18m kilpailu.

    Ennen kisaa kävin omalla hallilla tarkastamassa jousen säädön ja näytti siltä että 500:nen X10 on liian notkea ja toisaalta 450:sellä X10:llä jäykkyys oli sopiva mutta nokinpaikka haki todella korkealle. Tein pientä säätöä hakien jotain järkeä viritykseen siinä onnistumatta.

    Siirryin sitten lopulta sapuskan kautta Erän hallille jossa ammuin muutaman lämmittelysarjan. Osumissa ei ollut kovinkaan paljoa järkeä ja tuntui että pienetkin suoritusvirheet rankaisivat osumassa todella kauas kasille asti. Ensimmäinen puolisko meni lähinnä ihnmetellessä hyvinä lähteneiden paukkujen päätymistä minne sattuu. Vaikka osumat olivat melko katastrofaalisia sain pidettyä pääni melko hyvin kurissa. Liekö viime viikonlopun mentaalileirillä ollut osuutta asiaan.

    Ennen toisen puoliskon alkua tein pienen muutoksen nokinpaikan korkeuteen koska se oli jäänyt hieman normaalia korkeammalle säätöjen jäljiltä. Pystyhajonta häivisi tuon tuloksena mutta sivuttaishajonta säilyi. Sain kuitenkin hieman parempaa osumakuviota aikaan toiselta puoliskolta mutta se ei riittänyt pelastamaan tulosta. Ammuin siis tänään tämän sisäkauden pohjanoteerauksen tuloksella 568. Tällä hetkellä tuloksen pitäisi olla jotain 575-580 luokkaa joten aika paljon tuli notkahdettua.

    Seuraavana aktiviteettina on haalia jostain 450:siä X10:ejä ja kokeilla niillä. En viitsi korkata kaapissa makaavaa tusinaa kokeilua varten joten jos joltain löytyy about 28.5" 450 X10:ejä nurkista pyörimästä niin ostaisin mielelläni testiin. Tuo nuolen viritysongelma täytyy saada selvitettyä mahdollisimman nopeasti. Liikaa huomiota vie ettei voi täysin luottaa välineisiin.

    Niilon Nuolet 25m - Jyväskylä

    Loppiaisena ammuttiin Jyväskylässä perinteinen 25m Niilon Nuolet kilpailu.

    Ajeltiin aamupäivä kisapaikalle Markon ja Juhanan kanssa ja kerettiin vielä syömäänkin matkalla. Kisasta ei ollut juuri mitään odotuksia koska uudestavuodesta pamahti flunssa päälle enkä pystynyt treenaamaan kisaan ollenkaan, eli kylmiltään lähdettiin kisaamaan. Automatka ainakin meni melko hyvin kun ei tarvinut muuta kuin istua ja buranaa riitti.

    Kisapaikalla olimme hyvissä ajoin ja välineiden kokoamisen jälkeen oli vielä hieman luppoaikaa ennen lämmittelyammunnan alkamista. Lämmittelyammunnan teemana oli kohdallani oikean tähtäinmerkin hakeminen sekä kahden eri tähtäinrenkaan vertailu. Päädyin ampumaan isommalla jyvällisellä renkaalla. Lämmittelyammunnoissa ilmeni jo ettei päivästä tule helppo kun kolmen nuolen jälkeen alkoi kylmä hiki valumaan selkää pitkin.

    Ravitsin itseäni buranalla kisan aikana ja sain pidettyä tajun päässä. Ensimmäisellä puoliskolla sain muutaman onnistuneen sarjan mutta toisaalta pari aivan räkäsarjaa. Toisella puoliskolla alkoi hävitä vetokäden sormista voima ja oli todella tappelua saada pidettyä näpit koukussa jänteellä. Pari kertaa meinasi jänne lipsahtaa irti näpeistäkin taistellessa.

    Jollain kumman ilveellä voitin kisan. Tulos ei ollut päätähuimaava mutta ilmeisesti muillakaan ei mennyt aivan nappiin koska huomasin olevani pokkaamassa kirkkaista mitalia.

    Kisasta jäi hieman epätodellinen olo. Tuossa kunnossa ja tuolla ammunnalla ei olisi pitänyt menestyä. Toivottavasti tänä talvena järjestetään vielä toimen 25m kisa jossa olisi mahdollisuus ampua oikea tulos. Tästä kisasta jäi hieman hampaankoloon.

    Face2Face 2010 turnaus Amsterdam, lähes täydellinen suoritus

    Face2Face 2010

    Viime viikonloppuna järjestettiin Amsterdamissa mielenkiintoinen otteluturnaus, johon osallistuimme Wilhem Tellistä kolmen ampujan voimin.

    Edellinen kokemus kyseisestä turnauksesta oli kahden vuoden takaa jolloin pääsin toiselle kierrokselle asti.

    Lensimme paikalle torstai-iltana ja aikaa paikanpäällä jäi ainoastaan hotelliin kirjautumiseen ja kevyeen illalliseen ennenkuin matkustaminen alkoi jo painaa silmää sen verran että päätimem painua petiin. Hieman aikaa meni ennenkuin saimme selvitettyä ongelman "Kolme äijää, kaksi sänkyä, kaksi peittoa" mutta pääsimme lopulta nukuttavaan lopputulokseen huonepalvelun avustuksella.

    Perjantaina ammutun alkukilpailun ottelut menivät oikein mukavasti tämänhetkiseen tasooni ja voin olla päivän ammunnasta vain tyytyväinen. Ammuin yhteistulokseksi pisteet 583 sekä tuli tasoihin ottelupisteissä USA:n maailmanrankingin toisena olevan Brady Ellisonin kanssa. Myös Bradya vastaan ammuttu tasatulos 118 lämmitti mukavasti mieltä. Päivän huonoin tulos ottelusta oli 116 joka on vielä ihan ok tulos, tosin 117 olisi enemmän makuuni. Karsintakierrokselta siis jatkoon.

    Lauantaina oli aikainen herätys koska seuraava ottelukierros alkoi jo 8:30 aamulla. Ilmeisesti olin vielä hieman unessa ensimmäisten otteluiden aikana koska ammunta oli hieman huteraan enkä oikein ollut tilanteessa mukana. Ensimmäinen matsi pisteillä 113 voittoon Espanjan Andreas Gomezia vastaan. Hieman häiritsi kun kaveri vetäisi ekaan sarjaan pummin. Tosin noista ei saisi hämmentyä. Mukaan kierrokselle mahtui myös yksi huono ottelu pisteillä 113. Lopputuloksena kuitenkin 577 pistettä sekä 10 ottelupistettä. Ottelupisteillä siis jatkoon seuraavalle kierrokselle.

    Seuraava kierros ammuttiin iltapäivällä ja kerkesin käydä hieman syömässä välillä. Tämä kierros lähti mukavasti käyntiin. Sain ensimmäiseksi vastustajakseni myöskin kovan ampujan, USA:n Vic Wunderlen jolta vein voittopisteet tuloksella 118. Kierrokselt alopult akasaan kaksi voittoa ja tasapeli jotka eivät oikeuttaneet ottelupisteillä jatkoonmenoon mutta kun kokonaispisteitä tuli kasaan kuitenkin 581, olin kokonaispisteillä jatkossa.

    Seuraava kierros olikin sitten viiden aikaan illalla. Lähdin sapuskan jälkeen ampumaan matseja hyvillä mielin koska olin päässyt kisassa jo mukavan pitkälle. Ensimmäisestä ottelusta melko helppo voitto, mutta toinen ottelu toi jälleen vastaan Vic Wunderlen. Ilmeisesti Vicillä oli jäänyt jotain hampaankoloon edellisestä matsista koska ampui 118 pistettä voittaen ottelun itse ampuessani vain 116 pistettä. Toisena vastaan Ruotsin Magnus Pettersson jok alopulta päätyi koko kisan kakkoseksi ja on todella kova ampuja. Sain nitistettyä Magnuksen kuitenkin huippuammunnalla pisteillä 119 jolla sivusin omaa otteluennätystäni. Seuraava matsi Ruotsin Per Bengtsosnia meni hieman haparoiden koska edellisestä matsista oli vielä hieman fiiliksiä päällä. Ammuimme tasatuloksen 116 joka käytännössä teki jakoon pääsystä erittäin työlään tehtävän. Tästä matsista olisi pitänyt saada voitto.

    Seuraava ja viimeinen matsi oli Ukrainan Anton Ladikovia vastaan. Kaveri oli ampunut aikaisemmin selvästi heikompaa ammuntaa kuin minä mutta onnistuin ampumaan huonon 115 pisteen ottelun kaveria vastaan tämän ampuessa parhaintaan pisteillä 117. Tämä käytännössä sinetöi mitaliotteluun pääsemiseni koska ottelupisteitä ei tullut tarpeeksi. Tällä kierroksella ei päässyt vastaan enää kokonaispisteillä joten turnaus oli siinä. Pisteitä viimeiseltä kierrokselta kasaan 582 joilla jok aoli tuon ottelukierroksen neljänneksiparas ja kaksi pistettä kolmantena jatkoon menneen Vicin perässä. Mutta tätä tämä otteluammunta on, aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta.

    Turnaus oli kuitenkin kokonaisuudessaan jälleen aivan mahtava kokemus. Ottelukisoja pääsee normaalisti ampumaan aivan liian harvoin ja vielä harvemmin maailman huippuampujia vastaan. Olen erittäin tyytyväinen ampumaani turnaukseen jossa pääsin kokonaissijoituksissa kuudenneksi.

    ArcAboa 18m - Sisäkisakauden avaus nappiin

    ArcAboa Kulta

    Tänään tuli avattua sisäkisakausi melko näppärästi Turkkusessa vaikka itse sanonkin.

    Eilen tuli tehtyä ennen osumakuvioiden ampumista pieni säätö jousen viritykseen sulattomalta pohjalta joten onnistumisen mahdollisuudet kisaan olivat about 50/50. Kisasta tulisi joko todella hyvä tulos tai sitten viritys olisi täysin päin mäntyä. Osumakuvioita ampuessa paljastui myös että 3/14 nuolta on hyvässä hapessa 3/14 kohtuullisessa, 7/14 melko huonossa ja yksi aivan roskiskamaa. Sain kuitenkin kuutisen ammuttavaa nuolta kisaa varten.

    Kisapaikalle saavuttiin hyvissä ajoin enkä edes missannut yhtään lämmittelysarjaakaan. Eli aikaahan oli silloin riittävästi. Lämmittelyn alkuun ammunta oli hieman jähmeähköä sekä laukaisu lähti hieman alaviistoon, minne se on tässä lähiaikoina karkaillut mutten pahemmin jaksanut ressata asiasta. Keskityin lähinnä tekniikkapuolella strong pointteihin.

    Eka puolisko kisasta meni oikein nappiin ja sain kasaan 296 pistettä, eli neljä pistettä vajaa täydet. Toinen puolisko lähti sitten hieman heikommin liikkeelle ja pamautin kahteen sarjaan kasit. Kun hieman tarkemmin pähkin mikä meni pieleen noilla nuolilla, tajusin että taulu oli jo niin puhkiammuttu etten nähnyt osumiani enää kunnolla joten vaihdatutin taulun. Taulunvaihdon jälkeen nuolet napsuivat jälleen nätisti keskelle. Ikävä kyllä ensimmäisen viiden sarjan aikana hävitin niin monta pistettä etten päässyt enää samoille lukemille kuin ensimmäisellä puoliskolla ja Suomenennätyksen metsästäminen sai jäädä toiseen kertaan. Toinen puolisko antoi pisteitä 291 joten lopputulos oli kuitenkin ihan hieno. Paransin aikaisempaa ennätystäni mukavasti ja toisaalta jäin SE:stä jälkeen vain viisi pistettä.

    Ottelut menivät osaltani ammunnallisesti hieman enemmän haparoiden kuin alkukilpailu mutta voitin kuitenkin kaikki otteluni 6-0 poislukien Attea vastaan ammuttu ottelu jossa jouduin antapaan periksi yhden pisteen verran. Koko kisasta siis voitto kotiin.

    Kokeilin kisan aikana paria pientä työkalua mentaalipuolella jotka näyttivät toimivan eri tilanteissa melko hyvin. Täytyy vielä hieman jalostaa noita jotta niistä saa paremmin apua silloin kun on tarvetta. Kokonaisuudessaan erittäin mukava päivä.

    Maasto-SM, kultaa!

    MaastoSM Kulta 2010

    Tänä viikonloppuna ammuttiin Espoossa vuoden 2010 maasto-SM kilpailut.

    Alkukilpailu

    Alkukilpaulu käytiin lauantaina Oittaan Ryssänniityn maastossa Robin Hoodin maastoradalla. Heti alkuun parkkipaikalla putosin niskaan varmaan uima-altaallinen vettä salamoiden saattelemana mutta ukkoskuuro meni melko nopeasti ohi. Siirryin jousen kanssa polkua pitkin kisakeskukseen jossa ammuin kymmenen harjoitusnuolta.

    Ryhmämme aloitti kilpailun rastilta numero 8 joka oli mukava "luulot pois heti alkuun rasti" eli pitkä tipu ylämäkeen. Ammuin ensimmäisen nuolen kakkoseen mutta sain seuraavat korjattua neloselle ja kutoselle. Tuosta eteenpäin kisa meni about kaavalla. Jos arvioitava rasti, arvioin joko kohdalleen tai sitten 5m pieleen ylös tai alas ensimmäisellä nuolella. Seuraavat sain yleisestiottaen korjattua keskelle. Annetut rastit menivät melko hyvin eikä arpomisia tullun kvinkaan paljoa.

    Ainoat pahat virheet, jotka johtivat misseihin, tein lähinnä tyhmyyttäni. Ensimmäinen tällainen tapaus oli tipurasti johon ammuin kaksi nuolta keskelle. Ennen viimeistä nuolta juteltiin ryhmän kesken niitä näitä ja ilmeisesti sen verran keskittyminen herpaantui, että koska Kimmon taulurivistö oli vieressä johon hän oli ampunut ylös vitoset ja alas ykkösen, ammuin viimeisen nuoleni kimmon alimpaan tauluun. Siitä siis ensimmäinen missi.

    Toinen kömmähdys tapahtui koivikkoisessa kujassa. Menin ampumapaikalle ja totesin taulun olevan 80cm kokoinen ja säädin tähtäinmerkin tauluun sopivalle matkalle. Kuitenkin jousta nostaessa mietiskelin että ompas pienen näköinen keskusta, mutten sitten reagoinut siihen mitenkään. Tästä rankaisuna ammuin ensimmäisen nuoleni taulusta ohi, pakan yläreunaan. Tuosta oli kyllä sitten helppo päätellä että taulu olikin 60cm eikä 80cm.

    Sain kuitenkin pidettyä molemmat pummirastit kymmenessä pisteessä, eikä muitakaan sähläyksiä tullut joten sain kisasta kasaan ihan mukavat 320 pistettä. Noilla pisteillä olin alkukilpailun kärjessä.

    Alkukilpailun rata oli melko haastava mutta kuitenkin siinä mielessä hyvä ettei kilpailu mennyt ihan kenttäammunnaksi. Myös kisan aikana päältä rymistellyt ukkonen toi omat mielenkiintoisuutensa kisaan.

    Finaalit

    Finaalit ammuttiin Tapiolan keskustassa. Olin harkkakentällä niinkin ajoissa että sain ammuttua yhden lämmittelysarja. Toisaalta ihan sama lämmittely tuli vedettyä ennen alkukisaa joten tuo ei pahemmin häirinnyt.

    Sain vastaani ensimmäisille neljälle rastille alkukisan nelosen, Petri Malisen Tampereen jousiampujista. Ensimmäinen rasti meni hieman plörinäksi kun ei taas pitkään aikaan ole tullut ammuttua yleisön edessä. Kolmannella nuolella esiityi huvittavan paljon tutinoita. Ammunta palasi kuitenkin melko nopeasti normaaliin.

    Sain ammuttua semifinaalit melko tasaista ammuntaa vaikka yhdellä rastilla ammuinkin nuolet alavireisesti pilkun alle. Tiedä sitten oliko matka ihan oikea vai merkki hieman pielessä. Jokatapauksessa voitin Petrin pisteillä 55-39 josta seurasi matka kultaotteluun. Toisessa semifinaalissa seurakaverini Juhana Rüster oli myöskin osunut paremmin kuin Porin Reko Heikkinen ja matkasi myös kohti kultaottelua pistein 46-42.

    Kultaottelu olikin sitten melko tasaista ammuntaa poislukien ensimmäinen rasti joak oli lyhyehkö alamäki. Jostain syystä heitin tähtäinmerkin matkan mukaan tekemättä alamäkivähennystä ja koska ensimmäinen nuoli nasahti keskelle, ammuin loput kaksi nuolta perään niiden lentäessä kauas ylös keskustasta. Hylkäsin ensimmäisenä ampuneeni nuolen koska paukku oli aivan hyvä mutta osuma kaukana muista.

    Loppufinaali kulki myös mukavasti ja Juhanakin ampui hyvin. Ennen toiseksi viimeistä rastia olimme melkein tasoissa mutta sain ennen viimeistä rastia kurottua hieman lisää välimatkaa. Viimeinen rasti oli mukava. Se ammuttiin veden yli siten että taulut olivat laiturilla keskellä Tapiolan allasta. Sain ammmuttua melko hyvän nipun keltaiselle joka turvasi lopulta voiton finaaleista.

    Kokonaisuudessaan finaalit olivat erittäin hyvin järjestetty. Oli todella mahtavaa päästä ampumaan finaaleja kaupungin keskustaan koska se jo tuo yleisöä paikalle. Muutenkin ison yleisön edessä ampumista pitäisi pystyä harjoittelemaan enemmän jos haluaa isojen kansainvälisten kisojen finaaleissa saada aikaseksi rentoa ammuntaa. Siihen olisi hyvä mahdollisuus jos kansalliset arvokisafinaalit tuotaisiin yleisten luokkien osalta julkisille paikoille.

    Jokatapauksessa suurkiitokset kaikille järjestelyihin osallistuneille henkilöille, te teitte aivan uskomattoman työn tuodessanne maastojousiammuntafinaalit kaiken kansan ihailtaviksi. Samoin kiitoksen kilpakumppaneille, ei tätä jaksaisi huonossa porukassa tehdä :)

    Homenokan FITA - Jyväskylä, 1300 pistettä rikki!

    Bingo!

    Tänään ammuttiin Jyväskylässä FITA-kierros.

    Ajeltiin VV:n kyydillä Marjut takapenkille aurinkovarjon väliin sulloutuneena Jyväskylään. Paikalla oltiin siten että vain ensimmäinen lämmittelysarja jäi minulta ampumatta hieman lipsahtaneen tauon vuoksi. Tosin nuo ammutut lämmittelysarjat riittivät hyvin.

    Keli kisapaikalla oli melkoisen hiostava, kosteusprosentti about 55% ja lämpöä tuulettomalta taivaalta karvan vajaa 30 astettta joka asetti mielenkiintoiset lähtökohdat kisaan.

    90m ensimmäinen sarja oli hieman mielenkiintoinen, latasin tauluun seiskan ja vitosen perineiseen ylöoikean sektoriin. Seuraavalle sarjalle pari seiskaa ja kutonen joten homma ei lähtenyt mitenkään sujuvasti liikkeelle. Tosin tämän sarjan jälkeen ammunta kulki hieman paremmin mutta koska jouduin eilen illalla ruuvaamaan lisää paunoja kadonneiden tilalle, oli jousi vielä hieman epävireessä. 90m meni muuten hieman oudosti, välillä hyviä sarjoja ja välillä ihme räpellyksiä. Viimeiseenkin sarjaan piti änkeä joku kutonen. Sain kuitenkin ysikympiltä kasaan 301 pistettä joka oli uusi ennätykseni. En ole aikasemmin saanut rikottua ulkona maagista 300p rajaa, aina se on jäänyt jostain ihmehäröilystä kiinni. Tällä kertaa raja rikkoontui vaikka mukana olikin aivan ihmesuorituksia.

    70m matkaa lähdin ampumaan luottavaisin mielin ottaen huomioon tiistaisen iltakisan tuloksen. Ensimmänen sarja oli melko ok mutta hajontaa oli hieman enemmän kuin olisin toivonut, samoin nippu haki hieman vasemmalle. Ammuin lopulta melko ehjän 70m matkatuloksen 323 pisteellä jolla sivusin omaa ennätystäni viime kesältä. Hieman outoa oli kyllä nipun käyttäytyminen sekä vasemamlle hakeminen.

    50m oli oikeastaan muuten hyvä ja ehkä matka poislukien yksi seista joka johtui jostain aivan ihme hätkähdyksestä laukaisun aikana. Samoin nippu oli jälleen alussa vasemmalla. Tein pikakorjauksen plungerilla vastaamaan about lisäämiäni paunoja ja sen johdosta sain kasaan viideltäkympiltä 331 pistettä jolla paransin ennätystäni mukavasti.

    30m alkoi nipun pysyessä oikeassa kohtaa joten viidenkympin plungerinsäätö oli vahingossa osunut kohdalleen. Nuolikin lensi paremmin kuin aikaisemmilla matkoilla ja 30m:ltä sain kirjata tuloskorttiin bingon. Komanteen sarjaan tuli ilmeisesti hieman henkistä painetta SE:n rikkomisesta koska ammuin yhden nuolen todella kauas ysille. Hieman bingoa ja pariin sarjaan kasit jonka jälkeen kone lähti jälleen käyntiin kun turhia paineita ei enää ollut ja sain päätettyä matkan viimeiset neljä sarjaa bingoihin. Lopulta siis pisteitä kasaan 253 pistettä kolmeltakympiltä joka oli jälleen uusi ennätykseni.

    Kisa oli kokonaisuudessaan siis erittäin hyvä vaikka jäinkin hopealle Tekoniemen Antin viedessä kullan komealla 1325 tuloksella. Paransin tai sivusin kaikkia matkaennätyksiäni sekä kokonaisennäytstäni. Keli oli oikein hyvä ampua, ei tuullut juuri ollenkaan ja vaikka oli kuuma ja kostea ilma, nestepuoli toimi melko hyvineikä pahempia väsähtämisiä tapahtunut. Hieman jäin hampaankoloon 90m ja 70m säheltämisistä, olisin realistisesti voinut saada 10-20 pistettä lisää kokonaistulokseen kun homma olisi toiminut oikein. Toisaalta tänään saavutin kaksi tärkeää merkkipaalua jousiammunnassa joita olin jo hakenut viime vuodelle, eli 300 pisteen rajan rikkominen 90m matkalta sekä 1300 pisteen rajan rikkominen kokonaistuloksen suhteen. Kaikenkaikkiaan juuri tällä hetkellä on melko hyvä fiilis ammunnan suhteen.

    Ensi viikko meneekin siten hieman eri merkeissä. Yritä saada jotain tolkkua niinkin ihmeelliseen asiaan kuin FITA Maastokierros, tulevana viikonloppuna Espossa järjestettäviä Maastojousiammunnan SM kilpailuja varten.

    Taulu SM - Seinäjoki, hopeaa!

    Taulu SM 2010 Mitalistit - Yleinen

    Viikonloppuna ammuttiin Seinäjoella vuoden 2010 Taulu SM kilpailut.

    Ajeltiin kahden auton letkassa paikan päälle perjantaina päivällä. Ensimmäinen stoppi oli Peräseinäjoella josta Juhana oli varannut mökin. Mökin tarkastamisen jälkeen sitten tarkastamaan kisakenttä joka todettiin hyväksi. Painuimmekin sen jälkeen porukalla vetämään parit joukkuetreenit Jousi-Jussien omalle kentälle. Treenit menivät ihan mukavasti.

    Lauantaina meidän ampumavuoroni oli iltapäivästä joten luvassa oli pitkään nukkumista, hyvää aamupalaa ja kirjan lueskelua. Ihan mukava alku siis kisapäivälle. Kisakentälle siirryimme sitten yhden kieppeillä joka antoi riittävästi aikaa kasata välineet, käydä välinetarkastuksessa sekä etsiä oma ammuntapaikka viivalta.

    Kisan alkuun muutama harkkasarja jonka jälkeen kisailemaan. Kentän tuuli oli hieman mielenkiintoinen. Meni hetki aikaa ymmärtää että taulujen päällä olevien viirien osoittama tuuli ei ollutkaan se mikä oikeasti tuuleen vaikutti. Parhaat ennakot sai ampumalla taulujen takana parissa lipputangoissa olevien isojen lippujen mukaan. Alkukisa oli hieman alavireinen ensimmäisen puoliskon toiseksiviimeisen sarjan sisältäen vitosen ja kutosen. Muutenkin nippu levähteli sinne tänne. Toinen puolisko meni hieman paremmin. Sain luettua tuulta paljon paremmin joten vältyin paremmintuulensuunnan aiheuttamilta katastrofeilta. Alkukisan lopputuloksena 622 pistettä jolla olin kolmannella sijalla kispailussa.

    Lauantaina ammuttiin vielä alkukilpailun jälkeen ensimmäiset pudotusottelut. Sain vastaani ensimmäisellä kierroksella Pasi Leskisen jonka voitin 4-0. Toisena vastassa oli Marko Mäkelä, jota vastaan ottelun lopputulos päättyi myös 4-0 vaikkakin Markon viimeinen sarja olisikin ollut huomattavasti parempi kuin omani ellei hän olisi päättänyt sijoittaa yhtä nuolta siniselle. Otteluiden jälkeen pudotuskaavion tarkastamisen jälkeen sunnuntaina näytti olevan vastassa henkilökohtaisessa kilpailussa Juuso Huhtala.

    Viimeisten matsien jälkeen mökille sapuskoimaan ja saunomaan.

    Sunnuntaina olikin sitten hieman aikaisempi herätys kuin lauantaina. Joukkuekisan välinetarkastus oli ajoitettu 8:30:ksi joten tähtäsimme siihen mennessä kentälle.

    Joukkuekisassa ammuttiin alkuun erillinen joukkuekilpailun 36-nuolen alkukierros jonka pohjalta joukkueet sijoitettiin pudotuskaavioon. Tämä oli ehkä ainoa hieman outo ratkaisu kisassa. Mielestäni aivan yhtä hyvään lopputulokseen oltaisiin päästy jos henkilökohtaisen alkukilpailun tuloksia olisi käytetty joukkueen yhteispisteiden määrittämiseen kaavioon. Samalla päivän kestosta oltaisiin saatu parisen tuntia pois.

    Wilhelm Tellin joukkue ampui alkikilpailunsa hyvin ja tasaisesti sijoittuen alkukilpailun kolmanneksi pisteillä 932. Tästä johtuen pääsimme joukkuepudotuksiin ihan hyvistä asetelmista.

    Voitimme ensimmäisessä ottelussamme Tapanilan Erän kakkosjoukkueen pisteillä 200-183. Ammunta sujuin melko mukavasti vaikkakin yhdellä sarjalla ankkurille meinasi tulla hieman kiirus. Viimeinen nuoli kuitenkin lähti matkaan kellon näyttäessä kahta sekuntia.

    Toinen ottelumme olikin sitten Tapanilan Erän ykkösjoukkuetta vastaan jonka hävisimme pisteillä 200-196. Ammunta oli tässä ottelussa ehkä ilmapiirillisesti hieman hermostuneempaa kuin ensimmäisessä. Joukkuekisa kuitenkin siis osaltamme tässä ja jouduimme tyytymään kuudenteen sijaan. Kasvattava kokemus kuitenkin ja seuraavassa joukkuekisassa joukkueen jäsenet ovat varmasti jälleen vahvemmassa asemassa kuin ennen.

    Joukkuekisan jälkeen oli mukavasti aikaa lounastauolle muiden luokkien ampuessa otteluitaan ja kävin vetämässä Juhanan kanssa hieman tankkausta.

    Henkilökohtaisten matsien osalta ensimmäinen ottelu Juusoa vastaan meni hyvin. Ammunta oli todella sujuvaa ja rytmi kohdallaan. Vain yksi sarja oli hieman heikompi jonka Juuso heti kuittasi itselleen. Ottelusta kuitenkin voitto pisteillä 6-2.

    Juuson jälkeen vastassa oli Mikael Forsell. Sain ammuttua tämän ottelun jälleen sujuvasti ja hyvässä rytmissä nuolten hakeutuen mukavasti keskelle. Ottelusta voitto pisteillä 6-0. Tämä voitto merkitsikin sitten sitä että olin kultaottelussa ampumassa Antti Mansukoskea vastaan.

    Ennen kultaottelua oli melko pitkä tauko muiden luokkien ampuessa kultamatsinsa alta pois. Treenailin muutaman sarjan ennen ottelua kentän sivussa. Kultaottelussa homma ei mennytkään sitten ihan saman käsikirjoituksen mukaan kuin aikaisemmissa otteluissa. Sain matsiin yhden ainoan hyvän sarjan, muut ammuin ympäri taulua. Antin ampuessa myös yhden huonon sarjan olimme loppumetreilla tasapisteillä 4-4. Antti kuitenkin vei viimeisen sarjan selvästi paremmilla osumilla itselleen voittaen kultaottelun 6-4.

    Kisoista jäi kuitenkin hyvä mieli. Onhan se hopeakin metallia ja metallia kaulassa on aina mukava poistua kisakentältä.

    Kotiin saapuminen ajoittui lopulta jonnekin kahden jälkeen koska testijonossa oli tunkua sekä muutamasta ylimääräisestä pysähdyksestä matkan varrella.

    FITA-Kierros, Porvoo

    Sunnuntaina ammuttiin Porvoossa FITA-kierros. Tavoitteeni kilpailun osalta oli parantaa hieman alavireistä kauden parastani sekä saada 90m ammunta kulkemaan hieman paremmin.

    Olin kisapaikalla mukavasti ennen välinetarkastusta ja harjoitusammunnan alkamista. Siispä välineet kasaan, tarkastukseen ja odottelemaan harjoitusammunnan alkamista.

    Ammuin harjoitusammunnassa kolmisen sarjaa joilla ammunta tuntui mukavalta sekä osui hyvin vaikka oikeanpuoleinen tuuli olikin melkop navakka.

    90m ammunta lähti liikkeelle melko mukavasti ja olin koko ajan 300:en pisteen vauhdissa. Pari turhaa kutosta ammuin matkalle jotka johtuivat selkeästi kahvapaineen muutoksesta, lähinnä paineen siirtymisestä liikaa yli peukalolle. Ennen viimeistä sarjaa näytti 300 pistettä vielä ihan realistiselta ennekuin vetäsin viimeisen sarjan ensimmäisen nuolen tuulen yläpuolelle kutoseen. Loput nuolet sain osumaan hyvin mutta ammuttu kutonen pudotti tuloksen matkalta 289:aan pisteeseen. Ihan ok suoritus kuitenkin ysikympistä ottaen huomioon viime aikojen räpistelyn kyseiseltä matkalta.

    70m matkalla ammunta kulki jälleeen yleisestiottaen ihan mukavasti poislukien pari outoa rähmellystä. Tuuli oli edelleen navakka oikeanpuoleinen mutta kuten ysikympillä, ei tuuli pahemmin haitannut vaan pystyin ampuman melko tasaisella ennakolla koko matkan ikäänkuin nojaten nuolilla tuuleen. Pisteitä seiskakympistä 318 joka oli hieman alavireinen. Tavoitteena oli ampu yli 320 pistettä.

    50m matkalla tuuli alkoi shiftailemaan jonkin verran sekä alkoi osua myös ampumaviivalle heiluttaen välillä jousta melko voimakkaastikin josta sitten syntyi hieman liian tarkkaa tähtäysyritystä joka vei muutaman nuolen hieman liian kauaksi keskeltä. Vaikka matkan ammunta olikin melkoista vääntämistä, sain kasaan kuitenkin tavoitteksi asettamani 324 pistettä.

    30m matkan ammunta oli hieman haparoivaa. Suoritukset olivat todella jähmeitä enkä saanut ammuntaa rentoutettua haluamalleni tasolle missään vaiheessa matkaa. Nuolta tippui välillä kasille asti ja keltaisen osumatkaan eivät olleet parhaita mahdollisia sarjojen jäädessä liian usein 28:aan pisteeseen. Bingot olivat todella tiukilla samoin kuin X:t. Pisteitä kasaan 346 vaikka tarkoituksena oli ampua yli 350 pistettä.

    Sain lopulta kasaan koko FITA-kierrokselta 1286 pistettä jolla paransin kymmenisen pistettä Iitissä ampumaani tulosta. Tulokseen en ole vieläkään tyytyväinen koska tämän kesän tavoitteeksi asettamani 1300 pistettä on vielä aivan liian kaukana. Toisaalta tuohon tuuleen ammuttuna, täytyy tulokseen tyytyä. Ammunta oli pääosin hyvää poislukien lyhyiden matkojen jähmettyminen sekä tuuliammunta toimi erittäin hyvin tasaisella tuulella. Muuttuvaan tuulensuuntaan pitää vain jatkossa keskittyä enemmän. Kisasta kuitenkin lopulta voitto.

    1st. Kymi Archery Open, Iitti

    Ajelin perjantaina Iittiin jossa järjestettiin ensimmäinen Kymi Archery Open kilpailu. Kilpailu oli sinänsä poikkeuksellinen että palkinnoiksi oli ohjattu suoraan suurin osa osallistumismaksuista, eli ihan oikea rahakisa.

    Kävin checkaamassa hotelliin sisään ja painuin harjoituskentälle. Ammuin lähinnä tähtäinmerkkitarkastukset kaikilta matkoilta johon meni kolmisenkymmentä nuolta. Merkit pitivät pääosin hyvin. Kenttä oli eirttäin hienon näköinen. Koko futiskenttä ympäröivän juoksuradan mukaanlukien oli valjastettu jousiammuntakäyttöön.

    Lauantaina sitten aamupalan jälkeen kisakentälle. Muutama sarja lämmittelyä ja ampumaan ysikymppiä. Ammunt akulki todella hyvin viikolla tehdyn kahvapainemuutoksen viedessä ammuntaa. Ysikympiltä olisi tullut helposti uusi oma ennätykseni ellen olisi mokannut kahta viimeistä sarjaa. Nippu vain hyppäsi oikealle neloselle - vitoselle ja sain nipun takaisin keskelle tähtäimellä vasta viimeisille nuolille. Siinä katosi sitten tuloksesta sellainen kolmisenkymmentä pistettä. Ilman tuota pudotusta olisin ollut mukavasti 1300 pisteen vauhdissa.

    Seiskakymppiä lähti ihan mukavasti liikkeelle ja paria pikkuhairahdusta poislukien tulos oli ok. Ammuin matkalta 323 pistettä jolla paransin hieman omaa ennätystäni.

    50m meni about samaan tahtiin pisteillä 322 eli ammunta kulki viidestäkympistäkin ihan mukavasti.

    Kolmellakympillä sama homma jatkui ja ennen paria viimeistä sarjaa näytti siltä että olisin saanut tuloskorttiin 1280 pistettä kasaan viimeisten sarjojen hyvällä ammunnalla mutta ilmeisesti pää ei ihan kestänyt tuota loppukiriä koska pudottelin tauluun kolmestakympistä lopulta 348 pistettä jolla koko FITA:n tulokseksi tuli 1276.

    Olin kuitenkin tyytyväinen ammuntaani vaikka pari viimeistä ysikympin sarjaa floppasikin aika rankasti. Sain ammuttua pitkästä aikaa suhteellisen ehjän kisan ja tekniikka toimi hyvin. Vaikka kentällä tuuli melko kovaa, ei se tuntunut haittaavan koska kenttä oli melko avoin ja tuuli tasainen. Pystyi ampumaan mukavasti tuuleen ikäänkuin nojaten. Monessa pikkukentässä metsän keskellä on hieman sitä ongelmaa että tuulee puuskittain jostain puiden välistä milloin sattuu jolloin tuulen lukeminen on paljon hankalampaa.

    Illalla sitten sapuskaa ja kunnon yöunet jotka tosin jäivät hieman heppoisiksi kuumuuden takia. Ikkunoita ei voinut aukaista hyttysten takia ja ilmastoinnin puute teki nukkumisesta lähinnä hiessä pyöriskelyä.

    Aamusta sitten aamiaisen jälkeen jälleen kentälle ampumaan 70m kierrosta. Ammunta lähti kulkemaan oikein mukavasti jo lämmittelyammunnan aikana joten passasin suosiolla pari viimeistä sarjaa. Ensimmäinen puolisko kisasta meni melko unelmatahtiin tuloksella 334 jolla paransin hieman omaa puolikkaan ennätystäni viime vuodelta. Toisen puoliskon alkaessa tuuli alkoi shiftailemaan melko pahasti joka sekoitti jollain tapaa ammuntani/pääni enkä saanut enää samasta rytmistä kiinni kuin ensimmäisellä puoliskolla. Tulokseksi vain 311 joka kuitenkin riitti kokonaispisteiden 645 ansiosta kolmanteen sijaan. Tekoniemen antin kanssa pisteet sekä kympit menivät tasan mutta Antin kuusi enemmän X:issä pudotti minut kolmannelle sijalle.

    Pudotuskaavio muodostettiin lauantain FITA:n ja sunnuntain 70m kierroksen yhteispisteiden mukaan.

    Tuon pohjalta sitten lähdettiin ampumaan pudotuksia. Ensimmäiset pudotukset olivat melko hankalia melko pitkän tauon jälkeen joka 70m kierroksen ja pudotusten väliin syntyi enkä saanut vauhtia päälle vielä kahteen ekaan matsiin.

    Ammuin ensin Miika Säveltä vastaan melko onnettoman tuloksen mutta selvisin kuitenkin voittajana.

    Toinen matsi oli Viron Paulo Santosia vastaan. Paulo ampui ensimmäisen sarjan todella kovaa joka ilmeisesti hieman herätti ampumaan koska sain hieman ryhdistäydyttyä loppumatsissa jonka voitin.

    Tekoniemen anttia vastaan ammuttu matsi olikin sitten todella herkullinen. Vietiin settejä puolin toisin ja päädyttiin lopulta ampumaan yhden nuolen shoot off jonka Antti vei ysillä ampuessani kasille.

    Pronssiottelu Mansukosken anttia vastaan meni melko kovalla sykkeellä. Olin vain päättänyt voittaa matsin ja vaikka tuulikin temppuili sain matsista voiton pisteillä 6-1.

    Kokonaiskilpailusta siis pronssia.

    Palkintoina oli tosiaan tässä kisassa perinteinen kaulamitali ja rahapalkinto. Rahapalkinto oli erittäin mahtava idea, sain sillä kuitattua kisamatkan kustannukset hyvin. Varsinaisen palkintojenjaon jälkeen arvottiin vielä suuri määrä yllätyspalkintoja. Arvonnassa onnetar suosi minua ja sain lisäpalkinnoksi kolme paria korvanappeja (koruja). Pitää vissiin sitten painua ottamaan molempiin korviin kolme reikää että saa noi kaikki kerralla kyytiin.

    Kokonaisuudessaan kilpailusta voisi sanoa etten ole Suomessa vielä ampunut kilpailua jossa kenttä puitteet olisivat olleet näin hyvässä kunnossa. Järjestelyt toimivat erittäin hyvin ja lauantaina puoliltapäivin viidellä eurolla myyty jauhelihasoppa todellakin auttoi jaksamaan koko kisan läpi.

    Ei voi muuta sanoa kuin että ensi vuonna olen varmasti mukana ja suosittelen kyllä joka ikiselle jousiampujalle osallistumista.

    Kilpailun tulokset löytyvät osoitteesta http://www.kyjo.info/kymi_archery2/tulokset.html Ottelutulokset vielä puuttuvat tuloskirjanpidon pienen sekannuksen johdosta mutta toivottavasti nekin päätyvät pian nettiin.

    18m + Sisä-EM karsinta, Kouvola

    Lauantaina oli ohjelmassa Kouvolan 18m kierros sekä kilpailun yhteydessä suoritettava sisä EM-karsintakilpailu. Suhtauduin etukäteen hieman skeptisesti kisan menestykseen enkä suoraan sanoen ole kuvitellut karsivani kyseisiin kisoihin johtuen joulukuun aiheuttamasta treenikatkoksesta sekä viimeaikaisista säätöongelmista.

    Lähdimme kuitenkin aamusta liikkeelle Juhanan autolla kohti Kouvolaa. Aika riitti hyvin pikaiseen kahvipaussiin matkalla sekä vielä ajoissa paikan päälle saapumiseen.

    Kisan ensimmäinen puolisko oli jälleen hieman omituinen. Nuoli näytti jälleen lentävän spiraaliaan ehkä vaihteeksi siitä syystä että molemmat silmät olivat auki tai sitten viritys oli vain pielessä. Ensimmäinen puolisko meni lähinnä ampuen nuolia oikealle kasin-ysin rajalle ja jouduin tekemään melko isoa korjausta tähtäimen sivusäätöön, ikävä kyllä liian myöhään. Ensimmäinen puolisko meni hieman normaalia jähmeämmillä suorituksilla läpi ilman mitään ihmeempää kisafiilistä. Ensimmäiseltä puoliskolta pisteitä vain 279 joka oli paljon alle sen mitä oli tarkoitus ampua.

    Toiselle puoliskolle lähdin hieman eri mentaliteetilla. Päätin tietoisesti nostaa v-käyrää joka aikaisemmin on auttanut skarppaamiseen. Se auttoi jälleen kerran ja sain paremman tunteen suoritukseen. Ammunta kulki välillä todella hyvinkin poislukien parin sarjan repsahdus. Viimeisille sarjoille sain mukavasti kisafiilistä päälle kun samoilla pisteillä näytti olevan melko monta ampujaa. Toinen kierros meni pisteillä 285 joka oli jo lähempänä sitä mitä pitikin, tosin viitisen pistettä vielä vajaana. Lopputulos kisasta olikin sitten 564 joka oli todella huono suoritus. Noilla pisteillä irtosi kisasta neljäs sija ja koska Antti M. päätti olla lähtemättä EM:iin, putosi viimeinen paikka kisajoukkueesta minulle. Päätin lähtä sisä-EM:iin vaikka olin aikasemmin hieman spekuloinut lähtemisen ympärillä. Kisakokemusta se sisäammuntakin on.

    Tällä hetkellä näyttäisi että kisoihin lähtee miehistä Tero Lindroos, Vesa Vaajamäki ja allekirjoittanut. Vesan karsiutuminen kisajoukkueeseen oli piristävä asia. Vanhana Tellin kasvattina ja viime ajat kovaa Jyväskylässä treenanneena kaverina tuo oli hieno palkinto hänelle ammuntaan käytetystä ajasta.

    Niilon Nuolet 25m, Jyväskylä

    Ajelin jo tiistai-iltana Tampereelle jossa käväsin vetämässä illalla pienen säätötarkastuksen.

    Varsinaiseen kisaa lähdettiin sitten ajelemaan keskiviikkoaamusta. Se että pääsi lähtemään tien päälle Tampereelta sekä se että yleiset luokat ampuivat kisansa iltapäivällä teki kisaan lähtemisestä hieman mukavampaa kuin kukonlaulun aikaan kotoa herätessä olisi ollut.

    Kisapaikalle pääsimme suhteellisen ajoissa vaikka matkan aikana autossa kävikin pientä spekulaatiota kisapaikalle ehtimisen suhteen.

    Kilpailu oli hieman oudohko. Tämä oli ensimmäinen kilpailuni jonka ammuin molemmat silmät auki. Ehkä siitä johtuen nuoli näytti lentävän outoa spiraalia ja usko osumiin oli hieman ailahteleva. Ensimmäisen puoliskon tulos 284 oli hieman alavireinen. Tilanne parani hieman toiselle kierrokselle jolta sain kasaan 287 pistettä. Vasta viimeisillä parilla sarjalla sain päälle jonkinlaista kisafiilistä kun Antti mainitsi että oltiin menossa tasatuloksille.

    Kisasta kuitenkin kakkossija pisteillä 571. Kullasta jäin pisteen vajaaksi ja toisaalta kolmossija häämötteli sekin pisteen päässä. Melko tasainen kisa siis kaikilta. Pisteitä olisi jokainen kärkiampuja tosin kaipaillut muutamaa lisää. Kisafiiliksen syntyminen on ollut pieni ongelma viimeaikoina. Tuntuu hieman siltä että se ettei kisatilanne jännitä, vaikuttaa lamauttavasti ja ammunta meinaa mennä hutiloimiseksi. Yleisestiottaen olen aina ampunut parempaa tulosta kilpailussa kuin treeneissä mutta viimeaikoina kisajännityksen puuttuminen on hieman tasoittanut tuloksia.

    Marraskarhu 18m, Pori

    Ajelin perjantai-iltana Tampereelle sulittamaan muutaman kisanuolen ja toisaalta siksi että pääsin lähtemään Poria kohti hieman myöhemmin ja paremmin nukutun yön jälkeen. Kiitokset Tampereen Telliläisille majoituksesta.

    Aamusta siis Poriin jossa kisapaikalla hyvissä ajoin ennen välinetarkastusta ja lämmittelyammuntaa. Lämmittelyt menivät melko hyvin ja viikolla pidennetty veto ja paunan lisäys tuntuivat mukavilta.

    Ensimmäinen puolikas meni oikein mukavasti pisteillä 289. Osumat hieman seilasivat keltaisella mutta mitään ihmeempää ei ollut havaittavissa. Toinen puolikas lähti alavireisemmin liikkeelle ja puolessa välissä olikin jo hankaluuksia pitää suoritus kasassa. Vetopituuden muutos paunan lisäyksen kanssa alkoi siis kostautua. Sain välillä oikeasta suorituksesta kiinni mutta sitten taas meni metsään. Toiselta puolikkaalta vain 281 pistettä kasaan antaen kisasta yhteistulokseksi 570 pistettä.

    Vaikka kisan tulos omalta osaltani jäi tavoitteesta joka oli 580 pisteen kieppeillä pystyin kuitenkin toteamaan että vedon lisäys ei ollut huono asia. Niin kauan kun jaksoin tehdä suorituksen oikein muutoksen jälkeen homma luisti hyvin. Sitten vasta väsyessä suoritus alkoi repeilemään. Kilpailusta kuitenkin pronssia.

    Heitettäessäni Mattia ja Lauraa kisan jälkeen hallille oli tietty pakko jäädä ampumana pitkää matkaa. Pääsin kotiin lopulta lähempänä puoltayötä mutta tulipahan ainakin ammuttua riittävästi.

    ArcAboa 18m + pudotukset

    Lähdettiin ajelemaan hieman sateisessa kelissä kahdeksan maissa Lehtisaaresta kohti Turkua porukalla Mikko, Teemu ja minä. Matka meni ihan mukavasti perille saakka vaikka jostain syystä olo olikin hieman väsähtänyt. Perille saavuimme puoli kymmenen aikaan, eli hyvissä ajoin ennen välinetarkastuksen alkua. Eipä siinä sitten muuta kuin kamat kasaan ja välinetarkastuksen kautta ampumaan lämmittelynuolia. Lämmittelynuolia sain ammuttua 21 kappaletta ennen karsintakilpailun alkua.

    Lämmittelynuolilla olin vedellyt ihan mukavia nippuja keskelle mutta kisanuolten alkaessa osumat alkoivat seilaamaan hieman laidasta toiseen. Suoritus oli muutenkin melko vetopainotteista, en oikein löytänyt reittiä tehdä tasapainoisia suorituksia jonka johdosta vanhat tekniikkavirheet nostelivat tasaiseen tahtiin päätään. Ammuin ensimmäiselle 30:lle nuolelle yhden kasin ja yhden seiskan. Kymppejä oli myös liian vähän. Ensimmäiseltä puoliskolta kasaan 285 pistettä.

    Toinen puolisko alkoi mielenkiintoisesti. Tajusin jotenkin miten suoritus taas meni ja sain lähtemään paljon tasapainoisempia paukkuja kuin ensimmäisellä puoliskolla. Ongelma olikin sitten se että näillä paremmilla suorituksilla nippu siirtyi 1,5 rengasta vasemmalle joten pari ensimmäistä sarjaa meni tähtäintä säätäessä. Sain välillä hyvän vauhdin päälle mutta sitten taas notkahti. Tuloksena toiselta 30 nuolen puoliskolta 282 antaen karsintakilpailun lopputulokseksi 567. Tuo pistemäärä jäi tavoitteesta joka oli 575 pisteen kieppeillä ja jolla olin karsintakilpailun kolmas. Itseasiassa kuitenkin erittäin hyvä paikka pudotuksia varten.

    Pudotuskisat lähtivät ihan mukavasti liikkeelle. Ammuin ensimmäisen ottelun Teemua vastaan voittoon pisteillä 116. Toinen ottelu Pirkkaa vastaan oli melkoista kepitystä. Ammuin pelkkiä kymppejä viimeiseen nuoleen asti jolla suoritus meinasi mennä pitkäksi joten purin suorituksen ja aloitin alusta. Ikävä kyllä viimeinen nuoli osui kolmisen milliä kympistä yläoikealle enkä saanut siten liittää nimeäni Suomalaisten ottelusta täydet ampuneiden listaan. Kyseisen ottelun voittoon nuo pisteet kuitenkin riittivät ja olihan tuo pisteen verran parannusta aikaisempaan ennätykseenikin. Kolmas ottelu oli Vesaa vastaan joka ampui karsintakilpailun erittäin kovalla tuloksella 571 toiselle sijalle. Sain kuitenkin tästäkin ottelusta vietyä voiton standardipisteillä 116. Viimeinen ottelu olikin sitten finaaliottelu Juusoa vastaan. Ammunta oli samaa tasoa mihin tällä hetkellä normaalisti ammun eli 116 pistettä. Se ei kuitenkaan riittänyt ottelun voittoon ja jouduin tyytymään kilpailun hopeasijaan.

    Paluumatka meni mukavasti. Pysähdyttiin matkalla sapuskalla ja päästiin siltikin hyvissä ajoin kotiin. Kilpailusta jäi hyvä maku suuhun vaikka karsintakilpailun tulos ei ollutkaan ihan sitä tasoa mitä menin hakemaan. Henkilökohtainen 119 pisteen ennätys lämmitti kuitenkin mieltä. Ompahan nyt sisäkausi avattu.